266863246_10221469712638210_321316787835

Veera oli meillä sijoituksessa ja sai pennut kesällä 2018. Yksi pennuista jäi siis siitä pentueesta itselle. 
Oman polvivamman ja siitä seuranneen tekonivelleikkauksen vuoksi treenaamiset oli hitaanlaista mutta tuloksia olemme jo saaneet aikaiseksi.
Rally-tokon pystyin aloittamaan jo ennen polvileikkausta ja saimme RTK1 suoritettua helmikuussa 2020 ja polvileikkauksen jälkeen avoimen luokan tulokset syksyllä 2020.
Korona rajoitukset iskivät alkuvuoteen 2021 ja rallytokokisat peruuntuivat toinen toisensa jälkeen. Samoin agilitykisat olivat tauolla. Agilityssä aloitettiin keväällä muutamalla hyvällä tuloksella. Juoksut tulivat ja Saara kävi sulhasissa sk collie Akun luona, josta syntyi viisi kivaa pentua. Pennut rekisteröitiin Leaf-Field's kennelin nimiin.
Pentujen jälkeen lähdimme kisakentille saaden agilityn ykkösluokasta tarvittavat nousunollat kakkosiin. Rally-tokossa saimme ensimmäisen tuloksen Voitttaja-luokasta. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan vuoteen.